Nina Renvall ja työryhmä

Nina Renvall
ELASTINEN KENTTÄ

Elastinen kenttä kuulostaa kiinnostavalta. Uskon, että siitä tulee jonkin tulevaisuuden teokseni nimi. Mikä siinä kiinnostaa, ei ole minulle itselleni täysin valjennut, vielä. Olen kiinnostunut siitä, että asiat toimivat jollakin määrittelemättomällä saarekkeella. Tanssiteoksissa on paljon tarkkaa ja säädeltyä, mutta niiden määrittelemättomissä osissa on sellaista, mikä on säädetty jo aikaisemmin tiedostamattomasti. Elastisen kentän matkaan heittäytyminen vaatii uskallusta antaa asioiden notkahtaa riittavän pitkälle. Sitä voi verrata fantasialeikkiin, joka peilautuu arkisessa todellisuudessa. Tassa kiteytyykin jossain määrin se mikä on oleellista tanssiteoksia luodessani: toivon löytäväni maailmoja, jotka toimivat teokseen liittyvän muun tematiikan ohella tai ulkopuolella. Henkilökohtaisten maailmojen toteutuminen on oleellista, sillä ne antavat vapauden mielikuvitukselle, ajatuksen mahdollisuudelle.

Teoksissa pitää olla määrittelemättömyyden alue. Muuten ne ovat vain realististen tapahtumien kuivempi versio. Kiinnostavampaa on kun voi sanoa: joku kävi, enkä tiedä kuka. Määrittelemättömyyden alue voi olla luonteeltaan nopea ja tapahtumarikas eikä välttämattä, hidas ja meditatiivinen, niin kuin ehkä saattaisi luulla.

Liikekieli kuin kalligrafiaa

Olen liikkeellisesti suuntautunut koreografi. Liikekielellä on loputon mahdollisuus tuoda esiin kiinnostavia maailmoja. Eräs kollegani kertoi ajatelleensa, että yhdessä teoksessani liikekieli oli kuin kalligrafiaa. En pyri tuomaan teemaa esiin siten, että toteuttaisin kalligrafiakirjoitusta tuottamalla fyysisesti jotakin merkkikieltä - piirtämallä merkkejä fyysisin asennoin - tai vaikkapa korostamalla teemaa pukeutumisella. Minulle kulloinenkin teema toteutuu siten, että se työstetaan liikekielessä. Lopputuloksena nähdaään siis kieltä, jossa teema on vaikuttanut ajatuksen tasolla kieleen eikä niin, että kieleen olisi pantu asioita, merkkejä, jotka ovat tunnistettavia, napattavissa olevia, siirreltaviä. Kieli on omaani.

Teeman abstraktin ilmenemismuodon työstämiseen kuluu pitkiä aikoja. Pohjamateriaalina kulkee ominaiskieleni, jota olen kehittänyt vuosien ajan. Ominaiskielen verbalisointi on vaikeahko tehtävä; eräs kollegani sanoo, etta sähkökitaran äänessä on samankaltaisuutta. Toinen sanoo, että se on "selkärangatonta" ja kolmas, että se saapuu "muualta". Tämä ehkä kertoo kuitenkin jotain siitä, että käyttämässäni kielessa olen hyvin vapaa erilaisista metodeista. Tanssiin liittyvat opit ja kokemukset olen halunnut möyhentää pienenpieniksi taustavaikuttajiksi. Kysymys on kielestä, joka syntyy sisältäni. Ominaiskieli ei ole keksintöjen kieli, vaan se muodostuu aikojen saatossa, jos sillä on sopivat olosuhteet kehittyä.

Oivallusten ja keksintöjen kieli on puolestaan teeman mukaisesti työstettavä oma kielensä. Tämä teeman pohjalta muovautuva abstrakti ilmenemismuoto pyrkii nivoutumaan ominaiskieleen. Kun joskus uskon onnistuneeni yhdistämisessä, koen suurta tyydytystä. Kyettyäni ratkaisemaan kvaliteetin olen saavuttanut syvän kokemuksen, mikä ei ole sama asia kuin että sinänsä onnistuisin luomaan hyvän tai toimivan teoksen. Abstraktista puhuessani tarkoitan, että se ilmaisee aina ajatusta ja olomuotoa. Omassa työssäni ei ole olemassa "pelkkää" liikettä siinä mielessä, että se olisi esimerkiksi vain muotoa ja dynamiikkaa.

Vaikka liike on minulle suuri kiinnostuksen kohde, nautin yllätyksellisista käänteistä, jotka saattavat tapahtua sekunnissa ilmaisun vaihtaessa täydellisesti suuntaa. Olen usein itse esiintyessäni poukkoillut tarkoituksellisesti lyhyessä ajassa erilaisten esittämisen ja liikkumisen keinojen välillä. Käytän silloin tällöin "liikkeellistä tarinointia", joka tässä yhteydessä tarkoittaa konkreettisen yksityiskohtaista kerrontaa. Tällaista tapaa on vaikea siirtää tanssijalle. Sen on oltava joltisenkin myötäsyntyinen ominaisuus toimiakseen luonnollisesti. Koreografisesti vaativaa on aina kuitenkin se, etta nopeat sisällölliset käänteet tapahtuvat itse liikekielessä. Siirtyminen asiasta toiseen nopean vaivattomasti liikkeessä vaatii suurta hienoviritteisyyttä kaikilla tasoilla.

Ymmärtäminen, tanssitaiteen riippakivi

Puhun yleensä intohimoisesti liikekielestä, mutta en kuitenkaan ole minkäänlaisen blokkiajattelun kannalla. Asioiden luova sotkeminen on aina antoisaa. Erilaisten vaikutteiden virtaaminen riittävän tiiviin suodatinkoneiston läpi voi tuottaa mielenkiintoista katsottavaa. Moni tapa tehdä on sinänsä kiintoisa, mutta liikkeellisen lahjakkuutensa heittää helposti sivuun, koska se ei välttämättä ole nopeasti palkitsevaa. On suuri kiusaus tehdä asioita ymmarrettäväksi tukeutuen teatterinomaisiin hetkiin. Ymmartämisestä on tehty tanssitaiteen riippakivi tanssin kulkiessa suuren yleisön mielessä yhä enimmäkseen teatteritaiteen sukulaisena.

Teosten sisältö ja koreografinen ajattelu kehittyvat liikkeen työstämisen myötä. Liikkuessaan löytää uusia syvyystasoja ja merkityksiä. Mikä tahansa työn tematiikka on, itselleni se on kiinnostavaa, jos teemalle löytyy tanssitaiteellinen ulottuvuus. Jos asioiden oman ilmenemismuodon eteen ei ole nähty vaivaa, teos jää mielenkiinnottomaksi. Teoksen luonne, liikkeen laatu ja asenne paljastavat asioita ohi käsiohjelman tekstien.

Teosten rakenteelliset ominaisuudet ovat kiehtovia ja tärkeitä myöskin sisällön kannalta. Joissakin töissäni olen ollut jo hyvän matkaa muuttamassa perinteistä tanssiteoksen perusrakennetta. Mielenkiintoisia kokemuksia ovat olleet esitykset, joissa esiintyjät toimivat esittämisen ja ei-esittämisen rajoilla. Erilaisten elementtien samanaikainen läsnäolo ilman hierarkkista järjestystä on ollut kiinnostavaa. Tällaisia kokemuksia minulla on esityksistä, joita olen toteuttanut runoilijoiden kanssa. Tanssi ei ole seurannut runouden kieltä. Liikkeen ja runon itselliset maailmat ovat luoneet täysin uuden, runon ja liikkeen synnyttämän ulottuvuuden. Erityisesti kyseisissä teoksissa olen toteuttanut rakkauttani irrationaalisuuteen ja komiikkaan.

Koreografista ajatteluani lähellä ovat monet ulkotanssilliset asiat. Sofia Gubaidulinan musiikki. Sarjakuva. Kuulan paino, kiven liuku. Pöytälevyn mittasuhteet. Rauli Badding Somerjoen huojuva olemus tv-ohjelmassa 1970-luvulla, vahva liikkeellinen kokemus. Muistan herättäneeni nuorena huvittuneisuutta, kun seisoin usein sängyssäni pitkään ja katsoin ikkunasta näkyvää kuuta. Syy seisomiseen ei ollut se, että olisin nähnyt kuun paremmin. Oleellista asiassa oli juuri seisominen, joka oli hyvin tiedostettua kehollista toimintaa suhteessa tilaan ja ymparöiviin ärsykkeisiin.

Myös tänä päivänä suuri osa työstä tapahtuu, kun tähtäimessä ei ole teos. Materiaalin työstäminen erilaisissa tilanteissa on jatkuvaa, taiteellinen työskentely hyvin kokonaisvaltaista. Erityisesti arvopäämäärät sekä sisäänrakennettu tarve piirtää liikkeellä ylläpitävät luovaa prosessia kaiken aikaa.

Syyskuu 2004

Tanssintekijät    - 35 näkökulmaa koreografin työhön
Hannele Jyrkkä (toim.), 2005

Tanssija-koreografi Nina Renvallilla (s. 1964) on tanssialan koulutus London Contemporary Dance Schoolista (1986-89). Vuodesta 1990 hän on työskennellyt Riverside Dancers - ja R & R Danceproductions -ryhmissä sekä Aurinkobaletissa. Vapaana tanssitaiteilijana Renvall on toiminut vuodesta 1995 alkaen. Renvallin koreografioita ovat muun muassa Paiste (1999), Runo vie raajat toisaalle (1999, teos runoilijoille), Rakkaani harjaa turkkini taas kuntoon (2001), Yksin kauniina arolla (2003), Hyvä yö, runo & liike (2003, runoilija Markku Innon kanssa). Hän on myös tanssinut esimerkiksi teoksissa Tanssii keijujen kanssa (ohj. Annette Arlander), Ofelia (kor. Kirsi Monni) ja Euroopan reuna (kor. Ismo-Pekka Heikinheimo). Nina Renvall on tanssitaiteen tuotantoryhmittymä Pikinini Merin ja Barker-teatteri, Turun vapaan tanssin näyttämön perustajajäsen.

Additional information